Kumma yksinäisyyden tunne. Oli ihanaa, kun nuorin poikani (9v) oli hiihtolomalla luonani.
Kävin seurakunnan järjestämällä Erosta Eteenpäin tilaisuudessa viime viikolla ja tällä viikolla taas.
Vaikutti ihan hyvältä, vaikka paikalla olikin vain naisia. Homma perustuu am Fischerin ero-oppeihin ja on maailmalla aika suosittu. Perustuu AA:n tapaiseen vertais- ja ryhmäterapiaan. Vetäjäkin on kokenut itse erotilanteen tuskat.

Välillä on suurta vihaa, kaunaa ja katkeruutta. Joskus ajattelee salaa, että voi kun pääsisi takaisin kotiin.
Sitä suhdetta, joka meillä huonoimmillaan oli, en kyllä kaipaa. On niin hankalaa tarttua asiohin. Olisi töitäkin, mutta olen jotenkin niin saamaton. En oikein jaksa blogiakaan pitää.

Taas on tapahtunut paljon. Isot asiat ovat edenneet protokollan mukaisesti. Tänään tuli maistraatista päätös, että eroprosessimme on vireillä.
Aamulla taas huusimmme toisillemme ja syyttelimme - turhaan. Ei tilanteeseen ole yhtä syyllistä. Vaimoa jotenkin vaivaa, että olen pitänyt yhteyttä toiseen naiseen. Toistaiseksi kaikki on ollut aivan viatonta. Kävimme museossa ja pikkujouluissa. Toistaiseksi ei erotiikkaa. Tapaamisesta jäi hyvä ja valoisa olo. Saa nähdä miten asia etenee.
Asuntoasiat vielä aivan auki. Muutanko Turkuun vai Helsinkiin? Minun pitää antaa itselleni aikaa jahkailla tämän asian kanssa.
Joulun vietän täällä exän, lasten ja hänen sukunsa kanssa. Välillä suunnittelen jo yksinäistä itsesäälijoulua maksalaatikon ja kynttilän kanssa Helsingissä isäni asunnossa. Nyt täytyy ajatella myös lasten parasta. Kerromme heille vasta joulun jälkeen, joten minun on varmasti parasta olla olla täällä nämä pyhät.

Haluaisin kovasti astua eteenpäin - päästä pois tästä välitilasta.

Vaikeinta on tämä välivaihe. Vaimo haluaisi, että asuisin vielä kotona eikä kerrottaisi lapsille erosta. Minä haluaisin saada kaikki nopeasti järjestykseen. Häntä myös arveluttaa taloudelliset vaikeudet. No niistäkin selviää. Hän on halunuut tehdä päätöksiä, muttei ottaa niistä vastuuta! Tai siis tältä minusta välillä tuntuu.

Myös fyysisen läheisyyden puute häiritsee. Viimeinen eroottinen kokemukseni oli Thaihieronnassa Turussa. No aika kliininen juttu, mutta lähtipä pahimmat paineet. Haluaisin yhä seksiä vaimoni kanssa, vaan hän ei. Välillä ajattelen, että hän haluaa vain kostaa minulle. En haluaisi, että alamme vihata toisiamme. Olisin valmis asumaan täällä, jos tuo seksipuoli saataisiin hoidettua. Ei taida onnistua. Parempi ehkä niin. Nyt tunnen itseni eunukiksi talonmieheksi tai kuhnuriksi. Haluaisin säilyttää itsekunnioitukseni rippeet. Kai minun vaan pitää lähteä.

Sovimme yhteishuoltajuudesta, muutta äidin lähihuoltajuudesta ja 175 €:n elatusmaksusta ja että hyvitän viidellä tonnilla mökkivelasta. Hänen opintolainojaan ei kuulemma pidä huomioida. Talostamme on lainaa jotain 125.000 ja sen arvo lienee noin 250.000. Molemmille jää siis pieni pääoma. 

Synkkiä ajatuksia illalla ja aamulla. Näen itseni työttömänä, varattomana, kodittomana ja perheettömänä alkoholistina! Pitäisi kai käydä sivulla www.miestenkriisikeskus.net.

Laitoin nettiin deitti-ilmoituksen ja sain tosi nopeasti muutaman hyvän vastauksen. Onkoihan järkevää yrittää näin nopeasti rakentaa jotain uutta? No tässäkään asiassa ei taida yhtä totuutta olla. Vaimo oli vahingossa käynyt sähköpostillani ja löytänyt ne -ei kuulemma lukenut. Siitäkin tuli huutoa! Minä en ikinä kävisi toisen meileillä tai kännykässä, en avaa edes mainospostia tai lue postikortteja.

Välillä on positiivisuuspuuska ja vahva usko siihen, että kaikki menee hyvin. Välillä taas niin mustaa! Nämäkin kai menevät ohi.

Ai niin onhan tässä tullut kutsujakin: kavereiden pikkujoulut 15.12., Uuden vuoden bileet Veskulla ja Sadun nelikymppiset Loppiaisena. Taidan mennä niihin kaikkiin.

No tänään lasten itsenäissypäiväjuhlaan ja illalla kai Linnan juhlat TV:stä.





 

No niin. Vaimo soitti äsken ja sanoi aamulla hakeneensa eroa! Oudon rauhallinen olo. Häntä itketti  ja mietitytti lasten kohtalo. Lohdutin ja sanoin olevani varma, ettemme tee mitään mikä vahingoittaa lapsiamme.

Taas kaikki uusiksi elämässä yli nelikymppisenä. Miten jaksan?

Olen taas näköjään käyttänyt sormustakin. Lastenko takia vai yritänkö liian epätoivoivoisesti roikkua jossakin, joka ei enää kanna. Vein sen äsken lipastoon. On tämäkin soutamista ja huopaamista. Olisi niin helppoa, jos olisi jokin selvä syy.

Välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Kumpikaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Elämme ikäänkuin kuplassa. Koska se puhkeaa ja miten? Emmekö voisi edes yrittää suhtautua toisiimme kunnioittavasti ja fiksusti. Minun käy tavallaan vaimoa sääliksikin. Hän tuntuu kärsivän enemmän, vaiko onko minulla vaan enemmän mahdollisuuksia purkaa tuskaani. Luojalle kiitos tästä toveriseurasta, jossa saan maailman parasta "vertaisterapiaa".

Kysyin vaimolta onko hänellä ketään jolle puhua. Ei kuulemma oikein minun lisäksi ole - sääli. Fyysistä yhteyttä meillä ei enää toisiimme ole. Minulla olisi kyllä haluja, mutta mieshän on tässä asiassa yksioikoisempi.

Tunnen yhä lämpöä ja rakkautta häntä kohtaan. Perheeni on minulle niin tärkeä. Varmaan hänellekin.
Minulla oli  oikein upea matka tyttäremme kanssa. Hieno nuori nainen, joka varmasti myös on hämillään tästä kaikesta. Toivottavasti pystymme loppuun asti  hoitamaan  asiamme niin, että lapset kärsivät  mahdollisimman vähän. Oli ratkaisu mikä tahansa, tulisi lasten hyvinvoinnin kulkea tärkeänä mukana.

Olen päättänyt yrittää kaikkeni ja olla loppuun asti uskollinen hänelle. Se tuntuu välillä vaikealta, mutta haluan kuitenkin sanoa itselleni, että olen tehnyt oman osuuteni niin hyvin kuin osaan.